Siikalan kyläsuunnitelma

Siikalassa on siistii!

Painatus: Karkkilan Painopalvelu Oy, 2015

1.  Siikalan kylän kuvaus

2.  Siikalan kylän historia

Kylän läntistä osaa hallitseva Saavajoen laakso
on raivattu pelloiksi. Itäosat ovat mäkistä metsämaastoa soineen (Toivikei, Levoissuo, Aittoissuo)
ja Salpausselän siivekeharjuineen (Aittoissuonmäki, Tupsumäki). Siikalanjärvi on vielä vuoden 1874
venäläisessä topografikartassa noin 450 metriä
pitkä ja noin 350 leveä lampi, mutta jo 1800-luvulla aloitettujen kuivatusten ja koskien perkausten jäljiltä tänään pelkkä suoalue. Vain kevään
tulva-aikoina muodostuu joskus ”järvi” pelloille.
Joidenkin tietojen mukaan ruotsalaisten toinen
ristiretki Suomeen vuonna 1238 kulki jokea pitkin
nykyisen Karkkilan – ja siis Siikalan – kautta. Ristiretkien ansiosta tänne syntyi pysyvää asutusta.
Samaa reittiä pitkin hämäläiset todennäköisesti
kulkivat merelle.
Hämäläiset asettuivat ensin Siikalaan ja Tuorilaan,
koska eivät uskaltaneet rakentaa savupirttejään
pyhän veden (Pyhäjärven) äärelle. He pysähtyivät Siikalaan, järven rantaan Tulimäeksi kutsutun
moreenimäen juurelle. Vuoden 1543 maakirjassa
Siikalassa oli neljä isäntää. Siikalalaisilla oli hallussaan useita niittyjä ja ulkopalstoja Karkkilan, Nyhkälän, Vattolan ja Järvenpään jakokunnan alueella. Vanjoen varren Kuninkaanniemi-niitystä, joka
sijaitsee aivan nykyisen Vihdin ja Karkkilan rajalla Kurvilan alueella Alimmaisilla, käytiin kiista jo
vuonna 1517 ja vieläpä 1680-luvulla.
Lisäksi Siikalalla oli hallinnassaan Nuija- ja Paastonmaan ulkomaat luoteessa Tuorilan toisella
puolella. Mainittakoon, että Siikalan rusthollin
omistaja, kappalainen Matts Sicalenius kalasti Paastonmaan lammissa ja riiteli tuorilalaisten
kanssa, jotka nostivat vedestä järvimalmia heikentäen kai kalansaaliita. Siikalan hallinta Nuijan
tilaan on siirtynyt kylänrajoihin: se ”toinen Siikala”. Metsät, kaskimaat, pellot ja niityt olivat yhteisomistuksessa aina isoonjakoon asti.
Siikalan kylän nimellä on ollut useita kirjoitusmuotoja: Sikalaby, Sickiälä, tai Sikala. Viimeksi mainittu esiintyy esimerkiksi Vihdin pitäjäkartassa vuodelta 1843. Historioitsija Aallon mukaan Siikala
on johdannainen sanasta Siikanen, joka tarkoittaa rukiin tai ohran vihnettä. Martti Haavio yhdistää Siikasen syntyloitsun kautta Siikasen ”mustiin
veljiin” eli dominikaanimunkkeihin, jotka liikkuivat näillä main 1200-luvun puolimaissa. Munkit
vaelsivat maaseudulla mukanaan kantoalttarit, ja
saarna- ja loitsupaikka sai nimen Siikala. Karkkilan

historian mukaan dominikaanit tulivat säännöllisesti Siikalaan. Sen ”toisen Siikalan” Paastonmaa
lienee saanut alkunsa heistä.
1500-luvulla maallisten hallintopitäjien ja kirkkopitäjien (seurakuntien) rajat erosivat toisistaan. Pyhäjärvi (Pahajärvi) kuului Vihdin seurakuntaan. Alkuaan 1500-luvun alussa Siikalassa on
ollut vain yksi talo, Labbar, mutta jo saman vuosisadan lopussa lisäksi Visa ja Mattila. Kaksi viimeksi mainittua joutuivat Labbarin alaisuuteen
1600-luvun alussa. Ainoasta talosta, Labbarista,
tuli vuonna 1593 rustholli, ratsutila. Tilaa kutsuttiin myös Knaapiksi, ja se oli jonkin aikaa silloisen
Karkkilan varakkain talo. Myöhemmin 1700-luvulla meni huonommin, ja siitä muodostettiin kaksi
rusthollia Alestalo ja Ylöstalo.
Varhaisin kirjallinen lähdetieto Pahajärven (Pyhäjärven) historiassa on tuomiokirjakopio vuodelta 1517, jonka Siikalan knaappi Yrjö Matinpoika
esitti vuonna 1622 Lopen käräjillä todistaakseen
omistusoikeutensa pitäjän eteläosan jokiniittyihin. Vuonna 1539 laaditun maakirjan mukaan Siikalan kylä kuului siis Lopen hallintopitäjään.

Kylä on vanha, mistä todisteina ovat Karkkilan kolmesta vasarakirveslöydöstä kaksi: Tulimäestä ja
Yli-Nahamaasta. Tulimäen vasarakirves oli ihan
ehjä, muut katkelmia.

Pyhäjärven ensimmäiset vakituiset asukkaat lienevät tulleet 1400-luvulla Hämeestä ja asettuneet
ensin Siikalaan ja Tuorilaan. Kaskenpoltt ajat rakensivat savupirtt ejään esimerkiksi Siikalan Tulimäkeen järven ja joen tuntumaan. Siikalalaisilla
oli hallussaan useita niittyjä ja ulkopalstoja ympäri pitäjää, ja niistä käytiin kylien välillä useita konflikteja, tappeluita ja oikeusjuttuja.
Kaskeaminen jatkui elinkeinona täällä ympäristöpitäjiä kauemmin. Kun Vihdissä 1600-luvun aikana sen syrjäytti peltoviljely, oli täällä vielä sata
vuotta myöhemmin kaskeamista.
1500-luvulta alkaen Siikalaa hallitsi suvereenisti Labbar lampuoteineen (vuokraviljelijöineen)
ja 1740-luvulta alkaen perustettuine torppineen.
Torppia perustettiin työvoimapulan helpottamiseksi. Kaskenpoltontilalle tuli pellonraivaus. Tervanpoltto, tukkipuiden hakkuu, karjanhoito ja vielä myös kaskeaminen vaativat työvoimaa. Vuonna
1771 torppia oli kymmenen. Kun Mustion patruuna Magnus Linder osti vuosina 1786 ja 1787 Labbarin pyrkimyksenään päästä käsiksi alueen runsaisiin metsävaroihin, voidaan todeta, että tehdas
tuli omistamaan Siikalan yli 130 vuodeksi. Linderin omistamalla rusthollilla ja sen alaisella Visalla
oli vuonna 1815 jo 15 torppaa ja vuosisadan lopulla liki kolmekymmentä.
1800-luvulla Siikalassa oli pelto- ja kaskimaan suhteellinen osuus alhaisin Pyhäjärven kylistä. Isojakokin toteutetti in Siikalassa vasta 1850-luvun jälkeen. Kun muualla oli metsäkiistoja, olivat kaikki
Siikalassa Linderin vuokramiehiä. Kun isojako Siikalassa toteutettiin, oli Siikalassa Mustion omistuksessa Labbar, Wisa, Matti la ja Nuija eli Paastonmaa. Tuorilan puolella sijaitsevat tilat kuten
Yli-Nahamaa, Ali-Nahamaa, Lepäinenmaa ja Kolo lohkottiin isojaon yhteydessä jo vuonna 1848
Tuorilan kylän päätiloistaan.
Vuodelta 1874 oleva venäläisten tekemä topografi kartta kertoo yhdeksän talonnimeä: Sillanpää,
Haukkala, Visa, Palomäki, Marjamäki, Mäkelä, Navala, Navamäki ja Pajuoja. Haukkala ja Visa ovat
tosin vaihtaneet karttureiden kirjanpidossa paikkojansa kuten myös Navala ja Navamäki. Murtoin
kohdalla on teksti Marjamäki. Ihmeellistä on, ettei Alestalon (Labbar) talojen kohdalla ole ollenkaan nimeä.
Siikala oli 1800-luvulla torppareiden ja vuokramiesten kylä. Alkoi ns. ruukin aika, jolloin koko
Siikala oli sidoksissa tehtaaseen. Pyhäjärven talonpoikainen rahvas poltti hiili- ja tervasmiiluja,
nosti järvimalmia, ajoi hevosillaan puutavaraa,
hiiltä ja tehtaan tuotteita, uitti tukkeja, teki rakennustöitä ja viljeli maata. Uitot olivat vilkkaimmillaan 1870-luvulta alkaen jatkuen 1950-luvulle
asti . Kylä oli täynnä elämää, kun kylään tuli oman
väen lisäksi jopa kymmenittäin uittoväkeä muualtakin. Väki oli kortteeria jokivarren taloissa.
2.1 Kansakoulu
Kunnallisen ja kirkollisen hallinnon jakauduttua
1800-luvun puolivälissä tuli demokratian keskeiseksi tekijäksi kuntakokous. Yksi sen tärkeimmistä
tehtävistä oli ”kansakoulujen asettaminen”. Siikalan kansakoulu aloitti monien vaikeuksien ja riitojenkin jälkeen syksyllä 1909. Koulu alkoi ns. supistettuna, 1-opettajaisena kansakouluna, jollaisena
se toimi suurimman osan ajastaan. Suurten ikäluokkien vuoksi koulu sai kunnan muiden koulujen tapaan lisärakennuksen 1950-luvun puoliväliin
mennessä. Koulu lakkautettiin 60 vuoden toiminnan jälkeen 1969.

Tukinuittoa Siikalankoskessa vuonna 1932. Kuvasta tunnistettu seuraavia nimiä: vasemmalta, Eetu Ranta, Risto Olsson, Olavi Sillanpää, Viljo Brofeldt, Paavo Vuorinen, Eetu Salo, Einari Tammi,
Aarre Ranta, Arvi Alanen, Toivo Niemelä ja Martti Vesterlund.

Vanha koulurakennus vuodelta 1909.

Siikalan vanha ”asemarakennus”.

Rautatie

Pyhäjärvi oli vielä 1800-luvulla liikennesumpussa, pussin perällä. Maanti eolot kohenivat hitaasti ja teillä jatkui hevosten valta-asema. Tehdas
teki aloitt een rautati estä keväällä 1896. Vuonna
1910 perustettiin Osakeyhtiö Hyvinkään-Kytäjärven Rautatie Aktiebolag. Marraskuussa vuonna
1911 säännöllisen liikenteen aloittanut rautatieliikenne mullisti alueen taloudelliset olot. Rata halkaisi Siikalan, ja junan kulusta muodostui rytmi
kylän elämälle. Ei tarvittu mukana kelloa metsissä ja pelloilla, kun juna vihelsi ja kulki aamuin illoin kylän halki.
Kun 1800-luku oli Siikalassa ollut torppareiden ja
vuokramiesten aikaa, vuoden 1918 sodan jälkeen
koitti vähitellen toisenlainen aika, kun torppareista ja mäkitupalaisista tuli vähitellen 1920-luvun
alusta lähtien itsenäisiä. Kymmenen vuoden aikana syntyi pääosa nykyisistä kylän tiloista. Viljelijät
järjestäytyivät 1920-luvun puolivälissä niin, että
kesällä 2014 päästi in viettämään Siikalan Pienviljelijä-yhdistyksen 90-vuotisjuhlia. Vuosikymmenten aikana yhdistys on järjestänyt kyläläisille monenlaista toimintaa: kurssitusta, koulutusta,
konehankintaa ym. viihdytystoimintaakaan unohtamatta. Toiminta keskittyi alkuvuosina koululle
ja tiloille. Esimerkiksi 1930-luvun taitteessa yhdistyksen aktiivit valmistivat Agapetuksen näytelmän Synti pukki, jota esitettiin paitsi koululla myös
Lopen Pilpalan liitontalolla ja Pusulan Ahjolassa.
1940-luvulla PVY rakensi omistamilleen koneille
ladon, jotta koneet saati in pois isäntien ladoista. Taloa käytettiin myös muihin tarkoituksiin kuten tanssien järjestämiseen ja elokuvien esitt ämiseen. Leikkuupuinnin yleistyttyä rakennuksen
käyttötarkoitus muuttui kuivuriksi. 2000-luvun
alussa rakennuksen pohjoispää korjattiin nykyisen kaltaiseksi EU-rahalla. Samassa yhteydessä nimi muutetti in ”monitoimitilaksi” jotta tukiehdot olisivat täyttyneet. Vasta viime vuosina rakennus
on ansainnut tuon viimeisen nimensä, vaikka sitä edelleen Kuivuriksi kutsutaan. Tänään talo on
edelleen yhdistystoiminnan keskuksena esimerkiksi kesäisen kyläpäivän muodossa.

Kauppa ja posti

Siikalan kansakoulun tilikirjojen mukaan koulu hoiti kauppa-asioita Tuorilan myllyllä toimineen Lindroosin kaupan kanssa. Kaupan hoitajat Lindroosit asuivat jossakin vaiheessa ”Rapakon” kulmalla
Salmelinin, Saarisen ja Ahjoniemen naapureina.
Muut kaupat, ainakin: Lepistössä 1930-luvulla, AliNahamaan Sylvillä, Vuorisilla, Sarjoksen Liisalla sekä Kuuselan Mairella ja Oivalla. Sekä Niemen Kallella Tuovistossa.

Siikalassa oli myös kaksi kaupan tonttia joihin ei
koskaan rakennettu. Toinen oli tulimäessa ja toinen nykyisen Labbarin mailla. Oletettavasti Osuuskaupalla ja Tuella oli laajentumissuunnitelmia, joita ei ikinä toteutettu.
Posti tuli junassa iltapäivällä Siikalan pysäkille. Siitä eteenpäin sen jakoivat Visan Esteri Peromaa
(os. Alanen), Lepistön Majlis Brofeldt, Nummiharjun Ritva Brofeldt, Koivulan Eila ja Seija. Heidän jälkeensä n.1950-luvulla postia jakoi Ali-Nahamaan
Antti . Antti oli ensimmäinen postinjakaja, kun posti Siikalaan alettiin hakea Karkkilasta. Silloin myös
ennen Myllylle tulleet postit alkoivat tulla Antin
mukana postilaatikkoon, joka oli Koivuniementien
alussa Ekholmin pihassa. Antti Alen jakoi postia
Simson-merkkisellä mopedilla n. kahden vuoden
ajan ja hänen jälkeensä postia jakoi autolla Antin
isä, Edvard Alen eli Ali-Nahamaan Eetu.
Lähteinä:

•  

3.  Kyläsuunnitelma

Kyläsuunnitelmaa varten lähetettiin 100 > kyselylomaketta kyläläisille. Vastauksia tuli 13.
Vastausten pohjalta laadittiin suunnitelma ja sitä päivitetään vuosittain alkuvuodesta pidettävässä
kokouksessa.

4. Siikala tulevaisuudessa

Siikala kasvaa tulevaisuudessa hallitusti , pysyen
pienenä mutta elävänä kylänä. Lentopalloa pelataan jatkossakin ja uimarantaa kohennetaan enti –
sestään. Kuivuria muokataan koko kylän yhteiseksi olohuoneeksi ja yhteistä tekemistä järjestetään
säännöllisesti . Tapahtumista löytyy tietoa kuivurilla sijaitsevasta ilmoitustaulusta sekä nettisivuilta osoitt eesta http://www.siikalanpvy.net/kylaosasto

5. Yhteisöllisyys ja ympäristö

Siikalassa on paljon aktiivisia kyläläisiä ja osana
Siikalan Pienviljelijäyhdistystä toimii kyläosasto.
Kyläläiset ovat kunnostaneet uimarannan vanhan lentopallokentän ja harrastavat nyt akti ivisesti lentopalloa. Kesäisin järjestetään kyläpäivä
Siikalan kuivurilla, joka kokoaa kyläläiset yhteen
viett ämään kesäpäivää.
Kylän alueella toimii Saavajoen Erä -niminen metsästysseura. Vuonna 1981 perustetussa seurassa
on kolmisenkymmentä jäsentä.
Siikalan halki kulkeva Saavajoki on kylän selkäranka ja uimaranta sijaitsee sen rannalla. Joki on ollut ja on edelleen suosittu kalastuspaikka. Saavajoesta löytyy mukavia kalastuspaikkoja yllinkyllin,
kuten Katlakoski, ja Siikalankoski, jossa tosin kalastus on sillan kohdalla kiellett yä. Samoin on Saavajoessa on mato-onginta kielto. Katlakoski on aikanaan kunnostett u ja suurelta osin taimenkanta
onkin luontaista, tosin uutta pienimuotoista kunnostusta kaivatt aisiin sinnekin. http://perhorasia.
fi /Place/Place.thtml?placeID=657
Joen rannalla lapsuutensa elänyt Juhani Ranta kertoo: ”Kalastusta harjoitetti in koti tarpeiksi, yleensä uisti mella ja mato-ongella. Kävi siinä kalastajia muualtakin, lähinnä Karkkilasta ja lähikylistä.
Muistan, kun iso-isäni Kustaa Hjelm oli saanut
puolisoltaan tiedon, että päivällä syödään kalasoppaa. Hän otti uistimen saunan nurkalta ja heitti
pari kertaa ja soppakalat oli siinä. Viimeisen kosken alennuksen jälkeen jokeen istutettiin Taimenia, mutta Siikalan kosken sillasta ylöspäin joki
rauhoitettiin. Sillasta alaspäin kalastetaan vielä
nykyisinkin.”

6. Sijainti